Kulttuuriosuuskunta Uulu on ehdokkaana vuoden tuottajaksi Etnogaalassa!

Uulu on ehdokkaana vuoden tuottajaksi Etnogaalassa!

-> http://www.etnogaala.fi/ehdokkaat/

“Suomen toisen Etnogaalan palkintoehdokkaat on valittu. Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 10. tammikuuta 2019.

Etnogaalassa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin mielenkiintoisia ja ansioituneita toimijoita seitsemässä kategoriassa. Ammattilaisraadit ovat valinneet kolme ehdokasta jokaiseen kategoriaan yleisön ehdotusten joukosta.”

Uulu on otettu ehdokkuudesta ja onnittelee myös upeita muita ehdokkaita!

Vuonna 2018 Kulttuuriosuuskunta Uulu täyttää 15 vuotta!

Kulttuuriosuuskunta Uulu on vuonna 2003 perustettu etnomusikologien ja muiden kulttuurialan ammattilaisten yritys. Uulu perehdyttää sekä lapsia että aikuisia Suomen ja maailman musiikkikulttuureihin yli 700 konsertin ja työpajan vuositahdilla. Monipuolinen toiminta muodostuu kouluttamisesta, esiintymisestä, soitinrakennuksesta, taiteen perusopetuksesta, studiopalveluista, tapahtumatuotannosta sekä erilaisista hankkeista. Osuuskunta pyörittää Kulttuurikeskus Uulua Tampereella sekä valtakunnallista Liikkuvaa lastenkulttuurikeskusta. Toiminnan perustana on jokaisen oikeus luovuuteen ja musikaalisuuteen, itse tekeminen, kokemuksellisuus sekä ajatus musiikin kulttuurilähtöisyydestä.

By |2018-09-20T12:04:47+00:0020/09/2018|Ajankohtaista|