Kohtaamisia-hankkeen logo

Encounters – Kohtaamisia oli Kulttuuriosuuskunta Uulun toteuttama ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittama hanke 2015–2017. Hankkeessa tarjottiin kohtaamismahdollisuuksia taiteen keinoin valtaväestön edustajille ja vastaanottokeskuksissa asuville eri puolilla Suomea.

Hankkeeseen kuului musiikkityöpajoja alakouluikäisille lapsille, sirkus- tai muita taidetyöpajoja aikuisille, muskarituokioita vauva- ja taaperoikäisille lapsille vanhempineen sekä yhteisöllisiä ohjelmallisia tapahtumia. Hanke oli valtakunnallinen ja sen toiminta suunnattiin paikkakunnille, joissa on yksi tai useampia vastaanottokeskuksia. Hankkeeseen kuului myös tutkimusta sekä taideohjaajien ja vapaaehtoisten koulutusta.

Tämä sivusto on hankkeen julkinen loppuraportti ja metodiopas, jossa jaetaan hyviä käytäntöjä muille toteuttajille.

ENCOUNTERS – KOHTAAMISIA -HANKKEEN  TIIVISTELMÄ

Encounters-hanke toteutettiin valtakunnallisena hankkeena vuosina 2015–2017. Hanke aloitettiin Lasten Etnosoi! -tapahtumalla Tampereella marraskuussa 2015 ja saatiin päätökseen kesäkuussa 2017. Hanke toteutettiin 24 eri paikkakunnalla – vierailimme mm. Kolarissa, Oulussa, Kajaanissa, Kauhavalla, Kiteellä, Joutsenossa, Raaseporissa ja Harjavallassa.

.

Hanke tavoitti noin 6000 ihmistä, joista yli kolmasosa oli turvapaikanhakijoita ja hieman yli puolet lapsia. Hankkeen laajuus paikkakunnilla vaihteli suuresti: joillain paikkakunnilla järjestettiin vain muutama työpaja tai yksi konsertti. Suurin osa paikkakunnista sai kuitenkin laajemman paketin, johon kuului koulutyöpajat, MLL-perhekerhovierailut, iltamat sekä haastatteluja tai työpajoja aikuisille.

Hankkeen aikana järjestettiin 180 työpajaa, 57 konserttia/iltamaa ja tämän lisäksi osallistuimme puheenvuorolla 8 seminaariin, haastattelimme 14 turvapaikanhakijaa sekä järjestimme avoimen koulutuksen Tampereella, johon osallistui 58 turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien kanssa työskentelevää opettajaa tai taiteilijaa.

Eniten projektin aikana on tehty kouluvierailuja ala-asteilla. Kouluissa olemme pyytäneet opettajia yhdistämään valmistavan opetuksen ja tavallisen opetuksen luokkia ryhmiksi, joille olemme pitäneet yleensä kaksi työpajaa. Näiden työpajojen aikana on tutustuttu hieman soittimiin eri puolilta maailmaa, mutta pääosassa työpajoissa on ollut yhteisen laulun tekeminen. Olemme tehneet lauluun oppilaiden kanssa sanat, sävelen sekä sovituksen.

Mannerheimin lastensuojeluliiton tiloissa järjestimme sirkustyöpajoja, muskarituokioita sekä toiminnallisia konsertteja. Hanketta varten valmisteltiin kaksi konserttikokonaisuutta: toinen esittelee suomalaista musiikkiperinnettä ja toisessa konsertissa taas kuullaan välähdyksiä Suomen suurimpien maahanmuuttajaryhmien musiikista. Toiseksi isoksi yhteistyökumppaniryhmäksi muodostuivat kirjastot. Ajatuksena hankkeessa oli, että tutustutamme turvapaikanhakijoita ilmaisiin avoimiin kulttuurilaitoksiin tai muihin toimintoihin kunnissa ja rohkaisemme yhteisellä vierailulla heitä käymään jatkossakin näissä paikoissa.

Aikuisille järjestettiin 1) Kolarin työväenopiston sirkuskurssit, 2) Siilinjärvellä ja Kihniössä videokurssi 3) Tampereella flamencokitaran opetusta. Lisäksi Iittalassa järjestettiin kaikille aikuisille savityöpajoja.  Kokeilimme Lammilla, Kolarissa ja Kihniössä myös työpajoja naisille vastaanottokeskusten pyynnöstä.

Iltamia järjestettiin työpajakokonaisuuksien yhteydessä koululla neljällä paikkakunnalla. Koulujen kanssa iltamien järjestäminen oli hieman haasteellista monilla kauempana sijaitsevilla paikkakunnilla, koska 1) iltamia oli vaikea sovittaa vierailujemme aikatauluihin ja 2) iltamien järjestäminen oli jätettävä täysin opettajien vastuulle ja tästä syystä iltamat koululla onnistuivat vain, jos opettajat innostuivat niiden järjestämisestä.

Kouluilla järjestettäviä iltamia paikkaamaan järjestimme erilaisia muita tapahtumia ja konsertteja. Avoimia konsertteja ja tapahtumia, joihin kutsuimme vastaanottokeskuksen asukkaita ja kunnan muita asukkaita järjestimme yhteensä 14:ssä kaupungissa ja lisäksi järjestimme yhteensä viisi erilaista tapahtumaa Tampereella.

ONNISTUMISET JA HAASTEET

Hankkeen aikana saamamme palaute on ollut hyvää ja työpajat ja tapahtumat ovat olleet järjestäen onnistuneita. Hanke toteutti erinomaisesti ydinajatustaan eli auttoi kohtaamisten luomisessa ihmisten välillä. Lyhyetkin kohtaamiset auttoivat siihen, että ihmiset tulivat toisilleen tutummiksi. Hankkeen aikana kirkastui myös usko siihen, että taiteella on suuria käyttömahdollisuuksia kotouttavissa prosesseissa. Ihmisiä on helppo tuoda yhteen taiteen avulla erilaisten tapahtumien kautta. Taiteen avulla voidaan myös luoda yhdistäviä kokemuksia ihmisten välillä, joilla ei ole yhteistä kieltä. Taiteella on taiteen tekijälle ja taiteen kuluttajalle paljon terapeuttisia vaikutuksia ja näitä terapeuttisia vaikutuksia voi käyttää hyvin hyödyksi kotoutumisessa ja traumojen kohtaamisessa.

Hankkeen toteuttamisaikana Suomessa alettiin myös kehittää erilaisia kielenopetusmetodeita, jotka hyödyntävät taidetta. Järjestämässämme Encounters-koulutuksessa oli luentoja ja työpajoja laulun, sirkuksen ja tanssin avulla kielen opettamisesta ja siellä esiteltiin myös erilaisia materiaalipaketteja draaman kautta kielen opettamisesta. Kielen opettaminen maahanmuuttajille onkin ehkä yksittäinen suurin mahdollisuus, jossa taiteilijoilla voi olla paljon annettavaa tulevaisuudessa Suomessa.

Haasteet hankkeen aikana liittyivät omien työntekijöiden työmetodien päivittämiseen, traumojen kohtaamiseen turvapaikanhakijoita kohdatessa sekä eri kokonaisuuksien koordinoimiseen vierailla paikkakunnilla uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Haasteista selvittiin hankkeen aikana hyvin, ja pystyimme päivittämään paljon myös oman henkilöstömme työmetodeita ja osaamista.

HANKKEEN PYSYVÄT VAIKUTUKSET

Kulttuuriosuuskunta Uulu jatkaa Encounters-toimintoja omassa työssään monella tavalla. Uulu on mukana isossa Lasten ja nuorten säätiön uudessa Kotio-hankkeessa, joka alkaa heinäkuun lopulla Hämeenlinnassa ja Forssassa. Kotio-hankkeessa opetetaan suomen kieltä taiteen avulla Tavastiassa ja Faktiassa valmistavissa aikuiskoulutuksissa. Uulu jatkaa Encountersin aikana kehitettyjä toimintoja myös sen omassa Musiikkikoulu Uulussa ja yksittäisten apurahojen turvin. Saamastamme palautteesta päätellen kotouttava taidetoiminta jatkuu myös monilla paikkakunnilla erilaisten harrastekerhojen avulla. Uulu tulee myös järjestämään koulutusta ja olemaan mukana taiteilijoiden ja opettajien kotouttavien työmetodeiden koulutuksissa eri puolilla Suomea.

HANKKEEN TAUSTA

Kulttuuriosuuskunta Uulun valtakunnallisen Encounters – Kohtaamisia -hankkeen päätarkoitus oli lisätä taiteen keinoin ihmisten kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä vastaanottokeskuskunnissa.

Hanke sai alkunsa Suomen Kulttuurirahaston aloitteesta, ja se valmisteltiin syksyllä 2015 nopealla aikataululla. Kulttuuriosuuskunta Uululla oli kuitenkin jo ennen hanketta paljon kokemusta kotouttavasta taidetyöskentelystä, monista pienemmistä projekteista sekä valtakunnallisista hankkeista, joten hankkeen nopea valmistelu sujui ongelmitta. Hanke suunniteltiin pitkälti Uululla jo olemassa olevien menetelmien pohjalta, siinä käytettiin Uululla paljon käytettyjä toimintamalleja ja hyödynnettiin laajaa yhteistyöverkostoamme.

Hanke suunniteltiin niin, että se tavoittaisi sekä paikallisia asukkaita että turvapaikanhakijoita ja loisi turvallisia kohtaamisen tiloja yhteisen taidetoiminnan kautta valtakunnallisesti. Hankesuunnitelmassa lupasimme käydä vähintään 15 eri kunnassa eri puolilla Suomea.

Hankesuunnitelmaan kuului erilaisia taidetoimintoja:

  1. Koululaisten musiikkityöpajat kouluissa, joissa on valmistavia luokkia
  2. Musiikkituokiot MLL:n perhekahviloissa tai vastaavassa jo kokoontuvassa kerhossa
  3. Veistotyöpajat miehille
  4. Vastaanottokeskuksessa tehtävät haastattelut, joissa kartoitetaan turvapaikanhakijoiden ja vastaanottokeskusten henkilökunnan tarpeita sekä etsitään mahdollisia puhujia/esiintyjiä iltamiin.
  5. Kaikelle kansalle avoimet iltamat, joissa esitellään projektin tuotoksia. Iltamat järjestetään yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa.
  6. SPR:n kanssa yhteistyössä järjestetyt koulutukset opettajille ja taiteilijoille
  7. Tutkimuksellinen osuus

TIETOA HANKKEEN TOTEUTTAJASTA

Kulttuuriosuuskunta Uulu on tamperelainen etnomusikologien, muusikoiden ja muiden kulttuurialan ammattilaisten vuonna 2003 perustama osuuskunta. Monipuolisen osuuskunnan toiminta muodostuu kouluttamisesta, esiintymisestä, soittimien rakentamisesta ja alan asiantuntijoiden välittämisestä moniin eri tilanteisiin. Myös ohjelmavälitys, levy-yhtiötoiminta ja laajemmat kulttuuri- ja taidehankkeet kuuluvat osuuskunnan toimialaan. Kaikessa toiminnassa korostuvat etnomusikologian periaatteet musiikin kulttuurilähtöisyydestä ja jokaisen ihmisen oikeudesta musikaalisuuteen. Osuuskunnan toiminta on valtakunnallista.

Uulu on toteuttanut aiemmin neljä musiikkiprojektia vastaanottokeskuksiin Punkalaitumelle ja Mänttä-Vilppulaan vuosina 2012–2014. Näissä projekteissa vastaanottokeskuksiin ja kouluihin, joissa vastaanottokeskuksen lapset käyvät, tarjottiin kotouttavaa ja toisaalta kulttuurisia ennakkoluuloja hälventävää musiikillista työskentelyä työpajojen muodossa. Vastaanottokeskuksissa järjestettiin myös perhekerhoja, missä äidit ja isät kävivät pienten lastensa kanssa. Työskentelyllä vastaanottokeskuksissa asuvien ihmisten kanssa oli myös voimakkaat terapeuttiset tavoitteet. Uulu on toteuttanut myös EU‐rahoitteeseen Myrsky‐hankkeeseen Fantasiaheimo‐projektin Kaukajärven koulussa Tampereella keväällä 2014 sekä Pohjois‐Hervannan koulussa Tampereella keväällä 2015. Fantasiaheimo‐projektissa tehtiin kulttuurikasvatusta monitaiteellisen työskentelyn kautta sellaisten luokkien kanssa, joissa oli paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Osuuskunnan perustyötä on kiertää kouluissa ja päiväkodeissa ympäri Suomen eri maiden soittimia, lauluja, leikkejä ja tansseja esitellen. Erillisiä projekteja, joissa on nimenomaan esitelty maahanmuuttajien kulttuureja suomalaisille on ollut useita, ja niitä ovat rahoittaneet mm. TAIKE sekä OKM.

Opetus- ja koulutustoiminnan lisäksi lisäksi Uulu on tuottanut festivaaleja (mm. Etnosoi! Tampere -festivaalia, SÄV/SAN – International Singer & Songwriter -festivaalia) ja useita muita tapahtumia tieteellisistä seminaareista kanteleensoiton lyhytkursseihin. Uulu hallinnoi myös omaa taiteen perusopetusta musiikissa antavaa musiikkikoulua. Lisätietoja Uulun laajasta toiminnasta löytää enemmän osoitteesta www.uulu.fi.

HANKKEEN TOTEUTUS

Encounters – Kohtaamisia -hanke pyörähti käyntiin Lasten Etnosoi! -tapahtumalla Tampereella marraskuussa 2015. Tapahtumassa esiintyivät länsiafrikkalaista musiikkia ja tanssia soittava Pape & Kasumai, Quarteto Cachimba, Uulun oma Biisinikkarit-orkesteri sekä Ninni Poijärvi ja Ali Alawad. Tapahtuma oli kaikille tamperelaisille avoin ja sinne tuotiin Tampereen vastaanottokeskukselta bussillinen perheitä. Tapahtuma oli hengeltään hieno ja ikimuistoisia kohtaamisia tapahtui. Koostevideo tapahtumasta löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=LZVxV0RWe1Y

Avajaisfestivaalin jälkeen hanke jalkautui vastaanottokeskuspaikkakunnille. Paikkakuntien määrä, joihin hanke toteutti toimintaa, oli lopulta 24. Hankepaikkakuntia oli enemmän kuin alun perin oli tarkoitus, koska monilla paikkakunnilla toteutettiin kunnan pyynnöstä vain joku yksittäinen pieni kokonaisuus tai tapahtuma, ja näin budjetoituja resursseja vapautui käytettäväksi muualla. Näiden varsinaisten hankepaikkakuntien lisäksi hanketta käytiin esittelemässä useissa eri yhteyksissä Helsingissä.

Paikkakuntien valikointi muuttui myös jonkin verran alkuperäisestä suunnitelmasta. Nämä muutokset johtuivat siitä, että lähdimme toteuttamaan hanketta vain sellaisille paikkakunnille, joissa vastaanottokeskuksen johtaja oli innokas lähtemään yhteistyöhön. Otimme kaikki sellaiset paikkakunnat mukaan, joista itse oltiin yhteydessä meihin päin ja pyydettiin toimintaa kyseiseen kuntaan. Muutamilla paikkakunnilla erilaista taidetoimintaa oli jo syntynyt vastaanottokeskukseen paikallisten asukkaiden toimesta ja  vastaanottokeskuksen johtajan kanssa päädyimme yhdessä johtopäätökseen, että aktivoivaa hanketta ei paikkakunnalla välttämättä tarvita.

Vastaanottokeskuksia myös suljettiin ja uusia avattiin hankkeen aikana paljon, ja tämä vaikutti myös lopullisten hankepaikkakuntien valikoitumiseen. Lopputuloksena oli, että hanke toteutettiin 24 eri paikkakunnalla ja hanke tavoitti noin 6000 ihmistä, joista yli kolmasosa oli turvapaikanhakijoita ja hieman yli puolet alaikäisiä.

Hankkeen laajuus paikkakunnilla vaihteli suuresti: joillain paikkakunnilla järjestettiin vain muutama työpaja tai yksi konsertti.  Suurin osa paikkakunnista sai kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisen laajemman paketin, johon kuuluivat koulutyöpajat, MLL-perhekerhovierailut, iltamat sekä haastatteluja tai työpajoja aikuisille.

Tarkat työpajamäärät ja osallistujamäärät selviävät taulukoista 1–3. Joillakin paikkakunnilla on jouduttu arvioimaan osallistujat silmämääräisesti, joten virhemarginaali koko hankkeen osallistujamäärissä on n. 100 henkeä molempiin suuntiin. Näiden varsinaiseen toimintaan osallistuneiden lisäksi seminaareissa ja hankkeen esittelytilaisuuksissa (8 kpl) kävi n. 250 henkeä.

Alla on kartta lopullisista hankepaikkakunnista sekä paikkakuntakohtainen yhteenveto, jossa osallistujamäärät ovat eri toimintojen mukaisesti eriteltyinä.

Koululaisten työpajat

Eniten projektin aina on tehty kouluvierailuja ala-asteilla. Kouluissa olemme pyytäneet opettajia yhdistämään valmistavan opetuksen ja tavallisen opetuksen luokkia ryhmiksi, joille pidettiin yleensä kaksi työpajaa. Näiden työpajojen aikana on tutustuttu hieman soittimiin eri puolilta maailmaa, mutta pääosassa työpajoissa on ollut yhteisen laulun tekeminen. Teimme lauluun oppilaiden kanssa sanat, sävelen sekä sovituksen.

Erilaisia työpajoja järjestettiin hankkeen aikana 180 kappaletta. Näistä valtaosa oli kouluissa tehtyjä työpajoja. Tämäntyyppiset työpajat ovat Uulun perustyötä valtakunnallisesti, nyt vain sisältöä oli täsmennetty uudentyyppiselle kohderyhmälle sopivammaksi.

Sanoitusten tekeminen ryhmän kanssa on hyvä prosessi tutustuttaa lapsia toisiinsa ja tuoda esille sitä, että meillä kaikilla ihmisillä on paljon yhteistä, tulimme mistä päin maailmaa hyvänsä. Esimerkiksi eräällä koululla monet suomalaiset lapset suhtautuivat hyvin pelokkaasti ja epäluuloisesti turvapaikanhakijalapsiin. Sanoituksia tehdessämme rupesimme miettimään, mitkä ovat kenenkin lempiruokia. Tällöin huomasimme, että kaikilla oli aika lailla samat lempiruuat: pizza, kebab ja lihapullat. Tällaisilla pienillä arkipäivän oivalluksilla on mahdollista tuoda ihmisiä lähemmäksi toisiaan ja kaventaa sitä kulttuurista kuilua, jonka ihmiset rakentavat omista mielikuvistaan eri ihmisryhmien välille.

Viitteenä siitä, kuinka samanlaisia ihmiset lopulta ovat, toimii vuonna 2014 Vilppulankosken koululla tehty laulu Minä tykkään!. Tämä laulu on tehty alle puoli vuotta Suomessa olleiden turvapaikanhakijalasten kanssa, joista osa oli tullut Afrikasta, osa Lähi-idästä ja osa Aasiasta. Äänitteen sovituksesta ja esityksestä vastaa Uulun Biisinikkarit-orkesteri, joka on perustettu vuonna 2015 esittämään Uulun työpajoissa tehtyjä lauluja. Laulun sanoista on helppo havaita, kuinka lapset tykkäävät samoista asioista joka puolella maailmaa.

Biisinikkarit-orkesteri: Minä tykkään!

Musiikkituokiot MLL-perhekahviloissa tai muissa kunnan tiloissa

Mannerheimin lastensuojeluliiton tiloissa järjestimme sirkustyöpajoja, muskarituokioita sekä toiminnallisia konsertteja. MLL:n kanssa yhteistyö osoittautui erittäin toimivaksi. Hanketta varten valmisteltiin kaksi konserttikokonaisuutta: toinen esittelee suomalaista musiikkiperinnettä ja toisessa konsertissa taas kuullaan välähdyksiä Suomen suurimpien maahanmuuttajaryhmien musiikista. Jälkimmäisen esityksen nimi on Krokotiili Kwento ja yhteisen äänen metsästys. Tästä esityksestä on olemassa myös työpajaversio, joka soveltuu kaikenikäisille. Krokotiili Kwento -esityksestä Lammin MLL-perhekerhosta voi käydä katsomassa palasia tästä:

Toiseksi isoksi yhteistyökumppaniryhmäksi tässä osuudessa muodostuivat kirjastot. Ajatuksena hankkeessa oli, että tutustutamme turvapaikanhakijoita ilmaisiin avoimiin kulttuurilaitoksiin tai muihin toimintoihin kunnissa ja rohkaisemme yhteisellä vierailulla heitä käymään jatkossakin näissä paikoissa. Kirjastoissa järjestettiin kaikille avoimia konsertteja, jotka vetivät paikkakunnasta riippuen yleisöksi sekä paikallisia asukkaita että turvapaikanhakijoita. Nämä konsertit loivat usein hankkeen perusajatuksen mukaisesti turvallisen paikan erilaisille kohtaamisille.

Pyrimme kaikissa kunnissa toteuttamaan myös perhekerhovierailuja, koska siellä ihmiset todella pääsivät keskustelemaan ja tutustumaan toisiinsa. Perhekerhovierailuissa oli aina taidetyöpajojen tai esitysten jälkeen aikaa kahvitteluun ja lasten vapaaseen leikkiin. Kunnissa, joissa vastaanottokeskukselta oli lyhyt kävelymatka MLL-perhekerhoihin, vastaanottokeskuksen perheet jatkoivat perhekerhoissa käymistä vierailun jälkeenkin.

Ongelmana monissa kunnissa oli se, että vastaanottokeskus sijaitsi kaukana kunnan palveluista. Syrjässä olevilta vastaanottokeskuksilta on vaikeaa tai mahdotonta päästä omin neuvoin keskustaan, jossa kirjastot ja MLL:n tilat sijaitsevat. Positiivisina esimerkkeinä Akaalla ja Lammilla perhekerhoissa järjestettävät työpajat toivat lisää kävijöitä perhekerhoihin vastaanottokeskukselta ja Akaassa myös paikallisia alkoi käydä tapaamisissa ahkerammin.

Taidetyöpajat aikuisille

Veistotyöpajat miehille muuttui hankkeen toteutuksessa erilaisiksi taidetyöpajoiksi miehille. Henkilö, jonka oli tarkoitus vetää veistotyöpajoja hankkeen aikana, oli lähes koko hankkeen ajan sairaslomalla – osittain siksi tämä osa hankkeesta muodostui erilaiseksi kuin alun perin oli suunniteltu.

Kuitenkin pelkästään miehille järjestettiin 1) Kolarin työväenopiston sirkuskurssit, 2) Siilinjärvellä ja Kihniössä videokurssi 3) Tampereella flamencokitaran opetusta. Lisäksi Iittalassa järjestettiin kaikille aikuisille savityöpajoja, joihin osallistui vain miehiä.

Vastaanottokeskukset alkoivat hankkeen aikana toivoa meiltä myös toimintaa, joka olisi suunnattu erityisesti naisille. Vastaanottokeskuksissa asuville miehille syntyi vuoden aikana erilaisia urheilukerhoja ja muuta toimintaa vapaaehtoispohjalta, mutta pelkille naisille ilman heidän lapsiaan ei toimintaa järjestetty. Siksi kokeilimmekin muutamassa paikassa toimintakerhoja myös naisille. Nämä olivat lyhyitä kursseja sirkuksesta, kielen opettamisesta laulun ja kanteleensoittamisen avulla sekä draamakerhoa.

Haastattelut vastaanottokeskuksissa

Haastattelimme hankkeen aikana yhteensä 14 aikuista, joista 4 oli naista ja 10 miestä. Haastateltavat olivat kotoisin Irakista, Syyriasta, Afganistanista sekä Kongosta.

Haastattelujen tekeminen oli vaikeampaa kuin olimme ennakoineet. Monet haastattelemamme turvapaikanhakijat suhtautuivat selkeän pelokkaasti ja hieman epäluuloisesti haastattelutilanteeseen. Turvapaikanhakijoilta on luonnollisesti kyselty useissa eri yhteyksissä heidän taustoistaan ja heille oli varmasti hieman hankalaa hahmottaa, keitä me olemme ja miksi me kyselemme heidän taustoistaan. Muutamissa haastatteluissa oli kuitenkin heti hyvin luonteva tunnelma, haastateltavat luottivat meihin ja eivätkä epäilleet meidän motiiveitamme.

Suurin osa haastateltavista sanoi, että olisivat kiinnostuneita oppimaan länsimaalaisten soittimien soittoa, näistä yleisimmin mainitut olivat kitara ja kosketinsoittimet. Haastattelemistamme irakilaisista nuorista miehistä useat kuuntelivat rap-musiikkia ja nämä henkilöt olivat todella kiinnostuneita mahdollisuudesta tehdä tätä musiikkia studiossa Suomessa. Nämä nuoret kertoivat heihin musiikintekijöinä kohdistuneesta ulkopuolisesta uhasta ja kuinka rap-musiikin (tai muun uuden nuorisomusiikin) tekeminen Irakissa on tällä hetkellä hengenvaarallista. Eräs Bagdadista kotoisin olevan henkilö kertoi Isisin tappaneen hänen muusikkoystävänsä, joka teki uutta nuorisomusiikkia. Sama henkilö kertoi myös, että suurin osa suosituista irakilaismuusikoista asuu tällä hetkellä maanpaossa.

Haastatteluiden ja muiden tapaamisen hankkeen aikana tuli moneen kertaan todettua, että varsinkin henkilöille, jotka ovat soittaneet omassa kotimaassaan jotain instrumenttia, on henkisesti suurta apua, jos heille pystytään järjestämään mahdollisuus oman instrumenttinsa soittamiseen turvapaikkaprosessin aikana. Monet turvapaikanhakijat, jotka saivat soittimen käyttöönsä, harjoittelivat useita tunteja päivässä prosessin aikana ja tämä teki päätöksen odottamisesta ja epävarmuuden sietämisestä helpompaa. Yleisesti todettiin, että oikeastaan mikä tahansa aktiviteetti vastaanottokeskuksen arkeen on tervetullutta. Erityisesti toivottiin sellaisia aktiviteetteja, joissa pääsisi myös tutustumaan paikkakunnan muihin asukkaisiin.

Tekemillämme haastatteluilla on suuri merkitys meidän omalle työllemme jatkossa. Meidän oma henkilökuntamme pääsi haastattelujen kautta läheiseen kontaktiin turvapaikanhakijoiden kanssa. Haastattelujen kautta opimme paljon haastateltavien kulttuurista ja heidän elämäntilanteestaan ja tätä kautta opimme ymmärtämään paremmin heidän näkökulmaansa Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Käytimme hankkeen aikana tehtyjä haastatteluja materiaalina uudessa lapsille esitettävässä tarinakonsertissa nimeltä “Miten Suomi soi?”, jonka käsikirjoitti kirjailija Alexandra Salmela. ”Miten Suomi soi?” -tarinakonsertti kertoo Suomen erilaisista äänistä. Kuinka Suomi on soinut 100 vuotta sitten? Entä mikä musiikki täällä soi ennen kuin Suomea valtiona oli edes olemassa? Kuinka Suomi soi nyt? Tätä tarinakonserttia tullaan esittämään Uulun ohjelmistossa varmasti vuosikausia ja konserttia esittämällä voimme tuoda esiin turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien ääntä ja ajatuksia.

Iltamat

Iltamia järjestettiin työpajakokonaisuuksien yhteydessä kouluilla vain neljällä paikkakunnalla, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaisesti niitä olisi suunniteltu jokaiselle paikkakunnalle. Koulujen kanssa iltamien järjestäminen oli hieman haasteellista monilla kauempana sijaitsevilla paikkakunnilla, koska 1) iltamia oli vaikea sovittaa vierailujemme aikatauluihin ja näin ollen 2) iltamien järjestäminen oli jätettävä täysin opettajien vastuulle ja tästä syystä iltamat koululla onnistuivat vain, jos opettajat innostuivat niiden järjestämisestä.

Kouluilla järjestettäviä iltamia paikkaamaan järjestimme erilaisia muita tapahtumia ja konsertteja. Avoimia konsertteja ja tapahtumia, joihin kutsuimme vastaanottokeskuksen asukkaita ja kunnan muita asukkaita järjestimme yhteensä 14:ssä kaupungissa ja lisäksi järjestimme yhteensä viisi erilaista tapahtumaa Tampereella. Tapahtumat olivat hyvin erilaisia: järjestimme esimerkiksi avoimia kirjastokonsertteja, Lasten Etnosoi! -festivaalin Tampereelle ja esiinnyimme Punkalaitumen kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa turvapaikanhakijoiden kanssa.

Kävimme myös esiintymässä muutamien sellaisten luokkien kanssa, joiden kanssa olimme tehneet uusia lauluja koulutyöpajoissa. Tällaisia esiintymisiä oli esimerkiksi Faces-festivaaleilla Raaseporissa sekä Joensuun Botaniassa Uuden suomalaisuuden juhlassa. Näiden vierailujen lisäksi olimme mukana useilla paikkakunnilla järjestettävissä avoimissa tapahtumissa vastaanottokeskuksilla. Näissä vastaanottokeskuksien omissa tapahtumissa paikalle oli järjestetty ohjelmaa ja keskuksilla oli avoimet ovet, jolloin kunnassa asuvilla asukkailla oli mahdollisuus vierailla vastaanottokeskuksella.

Alkuperäiseen hankesuunnitelmaan lisäyksenä olimme myös mukana tukemassa Jowan Safadin muutamia esiintymisiä eri puolilla Suomea. Jowan Safadi on palestiinalainen muusikko, joka oli Safe Haven -ohjelman kautta Suomessa paossa häneen kohdistuvaa uhkaa omassa kotimaassaan Israelissa. Jowan Safadi esiintyi Encounters-hankkeen tukemana neljässä avoimessa konsertissa, joista kaksi oli Tampereella, yksi Harjavallan vastaanottokeskuksella ja yksi Porvoon Paahtimolla.

Encounters-hankkeen puitteissa osallistuimme myös Somalia-aiheisen seminaarin ja yhden festivaalikonsertin organisoimiseen Fest Afrikaan, joka on Suomen suurin ja vanhin afrikkalaisen taiteen ja kulttuurin festivaali. Tampereen pääkirjastossa järjestetyssä avoimessa seminaarissa  käsiteltiin somalialaista kulttuuria ja maahanmuuton ongelmia ja onnistumisia somaliyhteisön silmin.

Hankkeen aikana saimme myös useita pyyntöjä tulla erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja seminaareihin kertomaan hankkeesta, ja kävimmekin erilaisissa  tapahtumissa esittelemässä Encounters-hanketta (ks. Tiedotus & julkisuus).

Encounters-hanke oli myös mukana järjestämässä taidenäyttelyä Lappeenrantaan. Taidenäyttelyssä esiteltiin Syyriasta kiintiöpakolaisena tulleen kuvataiteilija Hassan Alkhateebin ja hänen tyttärensä Fatiman kuvia, jotka kuvasivat pakolaisuutta, pakomatkaa Syyriasta ja tunteita uudessa kotimaassa Suomessa.

Lisäksi tarjosimme irakilaiselle ammattimuusikolle harjoitustilaa Kulttuurikeskus Uulussa.

Avoin koulutus taiteilijoille ja opettajille

Suunnitelman mukaisesti järjestimme hankkeen lopussa metodikoulutuksen opettajille ja taiteilijoille. Koulutus järjestettiin osallistujien toiveisiin mitoitettuna 13 tunnin koulutuksena, joka oli jaettu kahdelle päivälle 17.–18.2.2017.

Koulutukseen osallistui kaiken kaikkiaan 50 ihmistä. Osallistujina oli opettajia (alakoulu, yläkoulu ja aikuiskoulutus), taiteilijoita, vastaanottokeskuksen työntekijöitä, toiminnanohjaajia sekä tutkijoita.

Koulutuksen teemat olivat:

1) kulttuuriset kohtaamiset – ongelmat, haasteet ja mahdollisuudet

2) kotoutumisen haasteet maahanmuuttajan silmin

3) taide terapiavälineenä turvapaikanhakijoiden kanssa toimiessa

4) kielen opettaminen taiteen avulla.

Koulutus sai todella hyvää palautetta osallistujilta. Osallistujat kiittelivät koulutuksen asiantuntevaa ja laajaa sisältöä ja he kokivat saaneensa konkreettisia työkaluja omaan työhönsä sekä varmuutta käyttää erilaisia taiteen metodeita kotoutumisen apuvälineenä. Osallistujat toivoivat myös laajempia koulutuksia ja syvempää tutustumista erilaisiin kotouttaviin taidetyöskentelymetodeihin. Tähän toiveeseen Uulu koettaa vastata tulevaisuudessakin.

Tutkimuksellinen osuus

Hankkeen aikana toteutettiin tutkimuksellista osuutta, jonka pääpainopisteinä oli 1) eritellä hankkeen teoreettisia lähtökohtia, 2) tuottaa materiaalia hankkeen työntekijöiden käyttöön ja kouluttaa heitä pakotetun siirtolaisuuden kysymyksissä, 3) reagoida haasteisiin hankkeen toteutusvaiheessa sekä 4) arvioida hankkeen yhteiskuntapoliittisia ja konkreettisia tavoitteita ja tuottaa hankkeen kokonaisraportti ja metodiopas.

Tutkija perehtyi laajalti pakotetun siirtolaisuuden käsitteeseen ja keskittyi erityisesti Suomen osalta käytyyn keskusteluun pakolaisuudesta, maahanmuutosta ja turvapaikanhakijatilanteesta. Suuri osa tutkijan työajasta menikin yhteiskuntapoliittisen tilanteen seuraamiseen ja tilanteen raportoimiseen hankkeen muille työntekijöille – millaisia muutoksia turvapaikkapolitiikassa tapahtuu ja miten siihen tulisi tai voisi reagoida kentällä.

Teoreettisen taustatyön jatkoksi järjestettiin hankkeen aikana sisäisiä koulutustilaisuuksia, joissa käytiin läpi hankkeen tavoitteita, työskentelytapoja, erilaisten metodien toimivuutta tai toimimattomuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Näissä tilaisuuksissa tutkailtiin hankkeessa käytettyjen työpajojen ja konserttien sisältöjä ja purettiin osiin niiden välittämiä arvoja ja asenteita pääosin jälkikoloniaalisen analyysin ja identiteettitutkimuksen kautta, hyödyntäen käsitteitä kuten toiseuden tuottaminen, eksotisointi sekä kulttuurinen omiminen. Näitä taustatietoja hyväksi käyttäen kehitimme työssä käytettäviä taidekasvatuksellisia metodejamme vastaamaan kohderyhmän asettamiin haasteisiin.

Hanketta dokumentoitiin koko sen keston ajan ja tutkija koosti aineistoa, tilastoja ja tehtyjä haastatteluja ja otettuja valokuvia sekä tehtyjä kappaleita myöhempää käyttöä (mm. loppuraporttia ja metodiopasta) varten. Hankkeen ollessa loppuvaiheessa tutkijan työhön kuului koostaa loppuraportti sekä laatia siihen liittyvät liitteet numeraalisine yhteenvetoineen sekä yhteenveto taloudesta.

KULTTUURISET KOHTAAMISET

Maailma on monikulttuurinen, ja niin on myös suomalainen yhteiskunta. Maailma myös muuttuu jatkuvasti, kuten puhetavat ja suhtautumiset toisiin ihmisiin eri historian vaiheissa. Maahanmuutossa on paljon haasteita, ja niiden selättämisessä auttaa se, ettei pelkää toista ja vierasta – siihen auttaa  kohtaaminen, ihmisten tapaaminen.

Encounters-hankkeen tarkoitus on ollut reagoida turvapaikanhakijamäärän kasvuun ja avustaa kotoutumisessa. Toisen, varsinkin kovin erilaisen kulttuurin kohtaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tämä pätee molempiin suuntiin, eikä kohtaamisesta muuttumattomana selviä kukaan. Olemassaolevat rakenteet ovat hitaasti muuttuvia ja historiallisesti kehittyneitä ajan vaatimiin tilanteisiin. Rakenteiden purkamiseen liittyy pelko oman asemansa menettämisestä – tästä on pitkälti kyse eri tasoisissa “maahanmuuttokriittisissä” keskusteluissa. Omat olosuhteet koetaan hyviksi ja pelätään niiden muuttuvan toisenlaisiksi uudenlaisten ihmisten saapuessa, jolloin keskustelu pyörii pitkälti resurssien jakamiseen liittyvissä kysymyksissä, mutta myös selkeästi epäluuloon toisia kohtaan ja suoranaiseen rasismiin. Status quo on helpompi ylläpitää kuin lähteä kohti tuntematonta, jossa vallan voi joutua jakamaan. Pahimmillaan voi joutua kohtaamaan sen tosiasian, ettei oma asema perustukaan omiin ansioihin vaan myös siihen kehoon, asemaan ja maantieteelliseen sijaintiin, mihin on syntynyt. Toisaalta rasismia ei aina voi selittää pelolla, vaan rasismia käytetään ja ylläpidetään myös valta-asemien hakemiseen ja säilyttämiseen tietoisesti.

Kenestä puhutaan kun puhutaan maahanmuuttajista tai pakolaisista? Liisa Malkin kirjassa Kulttuuri, paikka ja muuttoliike Laura Huttunen kirjoittaa esipuheessa näin (s. 11–12): ”Nämä hahmot – kulttuurinsa menettänyt, paljaasti ihmisyytensä näyttävä pakolainen ja kulttuurinsa vangiksi jäänyt ylikulttuurinen maahanmuuttaja – ovat toistensa kääntöpuolia. Kummassakin tapauksessa ihminen kadottaa toimijuutensa sekä historiallisen ja sosiaalisen kontekstinsa: hänestä tulee hahmo, figuuri, eräänlainen arkkityyppi. Ajatteleminen tällaisten kategorioiden läpi estää meitä kohtaamasta todellisia, lihaa ja verta olevia, ihmisiä niin tutkimuksessa, politiikassa kuin erilaisissa arjen käytännöissäkin.”

Encounters-hankkeen aikana olemme kohdanneet tuhansia turvapaikanhakijoita ja sitä myötä alkaneet hiljalleen hahmottaa, minkälaisena Suomi näyttäytyy heidän silmissään. Kuva Suomesta ei aina ole kovin positiivinen. Kärjistettynä voisi kuvailla, että turvapaikanhakijan näkökulmasta Suomi voi näyttäytyä hyvin epäystävällisenä, autiona ja hiljaisena maana, johon he ovat päätyneet täysin mielivaltaisen ja ailahtelevan politiikan ja byrokratian koneiston heiteltäväksi. Positiivisena puolena Suomessa toki aina nähdään turvallisuus, ja useimmiten se onkin turvapaikanhakijoille merkittävin seikka.

Hankkeen aikana tapahtuneet kohtaamiset ovat saaneet aikaan sen, että myös oma kuvamme Suomesta on muuttunut. Olemme tutustuneet enemmän sellaiseen kirjallisuuteen, jossa Suomessa asuvat vähemmistöt kirjoittavat vähemmistöjen asemasta Suomessa ja olemme käyneet enemmän keskusteluja tästä aiheesta eri vähemmistöryhmien edustajien kanssa. Vuonna 2015 julkaistun Suomen Somalit -kirjassa asetelmat kiteytyvät näin: ”Ulkomaalaisuus, eri ihonväri, maahanmuuttajuus – kaikki nämä olivat meille uusia identiteettejä, jotka meille annettiin.” (Mubarak, Nilsson & Saxén 2015, 47–48.)

Yllä olevassa sitaatissa tiivistyy yksi tämänkin sujuvampaan kotoutumiseen tähtäävän hankkeen suurimmista haasteista, joka linkittyy niin viralliseen monikulttuurisuus- ja kotouttamispolitiikkaan, kotoutumisen mekanismeihin sekä ajatuksiin musiikin roolista identiteettien tukijana, luojana ja heijastajana. Ihmisen identiteetti on jatkuvassa muutoksessa ja reagoi uusiin tilanteisiin, paikkoihin ja sosiaalisiin kohtaamisiin eri tavoin (esim. Hall 2002, 39–41). Identiteetin muutokset vielä korostuvat pakotetun siirtolaisuuden tilanteessa, jossa henkilö joutuu sopeutumaan olosuhteisiin, joihin hän ei ole itse hakeutunut ja paikkoihin, joihin hän ei ole suunnitellut tulevansa (esim. Reyes 1999, 15–16). Musiikki voi toimia tällaisessa tilanteessa vanhan identiteetin vahvistajana tai uuden tukena juuri sen vuoksi, että kaikilla on jonkinlainen kosketus musiikkiin ja sen kautta on helppo lähestyä vaikeitakin kysymyksiä (esim. Baily 2005; Reyes 1999; Diehl 2002).

Hankkeessa, jossa pyritään luomaan kohtaamismahdollisuuksia eri taustoista tulevien ihmisten välille, on ensiarvoisen tärkeää, että hanke ei anna identiteettiä valmiina, sijoita ihmisiä jo etukäteen johonkin tiettyyn karsinaan. Tavoitteena on pyrkiä huomioimaan ihmisten omat kiinnostuksen kohteet, tarpeet ja positiot ja olla valmiina muuttamaan jo juurtuneita käsityksiä omasta ja toisten kulttuurista. Tämä on hyvin haastavaa, eikä se ole ollut yksinkertaista myöskään Encounters-hankkeessa. Helposti on ojentamassa irakilaiselle henkilölle ensimmäisenä ud-luuttua soitettavaksi, vaikka se ei välttämättä ole lainkaan osa hänen henkilökohtaista maailmaansa tai edusta mitenkään hänen kulttuuripiirinsä nykytilaa.

Stereotyyppiset käsitykset eri kulttuureista ovat osaltaan luontevaa maailman kategorisointia, mentaalisten karttojen luomista siitä, miten me näemme maailman ja miten luovimme siinä sosiaalisissa suhteissa ja kohtaamisissa (Pickering 2001, 2). Stereotypioiden purkaminen lähtee ihmisen kohtaamisesta, dialogista, mutta kohtaamisissa taas valta-asetelmat ovat läsnä alusta alkaen – kenellä on mahdollisuus toimia tässä yhteiskunnassa tasa-arvoisena toimijana, kuka opettaa ja ketä, kuka voi mennä illan tullen kotiin ja kuka ei?

Oma lukunsa ovat myös terminologiset haasteet, jotka voivat joko heijastua ajattelutapoihin tai toimia ajattelutapojen heijasteina. Puhumalla ”turvapaikanhakijoista” ja ”kantaväestöstä” voidaan harhautua ajattelemaan, että nämä ryhmät olisivat selväpiirteisiä ja homogeenisiä ja päätyä korostamaan niiden keskinäistä erilaisuutta, vaikka tavoitteena on nimenomaan tällaisen ”me ja muut” -asetelman purkaminen. ”Valtaväestö” kuvaisi paremmin sitä väestön osaa, johon monesti viitataan ”suomalaisena alkuperäisväestönä” ja ottaa huomioon enemmistön ja vähemmistön suhteet. Vältämme silti tätäkin termiä, sillä sekin osaltaan määrittelee identiteettiä vähemmistöposition kautta. Encounters-hankkeessa olemmekin pääosin pyrkineet puhumaan paikallisista ihmisistä (sisältää sekä kansallisen tason että suppeamman, kuntakohtaisen tason) sekä turvapaikanhakijoista, jotka lähtökohtaisesti sijoittuvat heille itselleen uuteen paikkaan ja tilaan.

Oikeus esitellä meille itsellemme vieraita kulttuureja on ollut varsinkin tämän hankkeen aikana puheissamme paljon. Muiden kulttuurien esittämisessä vaanii myös eksotismin vaara – esitetäänkö toinen, vieras nimenomaan eroavaisuuksiensa kautta suhteessa omaan kulttuuriin, ”normaaliin” Korostetaanko niiden outoutta ja vierautta samankaltaisuuksien sijaan? (esim. Born & Hesmondhalgh 2000, 8; 22–31). Koska Uulu tekee työtä musiikin saralla, käytämme opetuksessa paljon soitinkokoelmaamme, johon on kertynyt vuosien varrella lähes viisisataa soitinta eri puolilta maailmaa. Tuomalla erikoisia soittimia ja yhdistämällä näitä yleisön mielissä tietyistä maista tai kulttuureista tuleviin ihmisiin, on riskinä se, että muokkaamme kuvaa esittelemistämme kulttuureista vieläkin eksoottisemmiksi, jopa alkukantaisemmiksi.

Akateemisesti koulutettuina etnomusikologeina toki emme mene helpoimman kautta pukeutuen sulkapäähineisiin tai neljän tuulen hattuihin, vaan pyrimme kaikessa toiminnassa suhtautumaan kunnioittavasti jokaiseen esiteltyyn kulttuuriin ja saamaan kohderyhmän kiinnostuksen heräämään sellaisista musiikkikulttuureista, jotka eivät välttämättä ole niin vahvasti heidän kokemuspiirissään – laajentamaan ihmisten musiikillista ja kulttuurista maailmankuvaa. Työpajoissamme maita ja maanosia ei esitetä monoliittisina ja homogeenisinä kokonaisuuksina, vaan vaikkapa Afrikan eri maista puhuttaessa varmistetaan, että mukana esittelyssä on suurkaupunkien uudempaa klubimusiikkia eikä vahvaa yleistä mielikuvaa takapajuisesta heimoyhteiskunnasta vahvisteta. Voimme silti olla varmoja siitä, että joskus yleisön tai esiteltävän kulttuurin edustaja kokee meidän puhuvan vääristä asioista tai keskittyvän epäolennaisuuksiin.

Toiseus – vieraus – stereotypiat – rodullistaminen

Toiseus on yksinkertaisimmin jotain muuta kuin itse olemme. Se on luonnollinen tapa hallita ja ymmärtää ympäröivää maailmaa, eräänlaista kategorisointia ja maailman haltuunottoa. Toiseus on suurimmaksi osaksi stereotypisointia (ts. stereotypisointi on toiseuden tuottamisen tapa) ja on näin yksi tapa punnita omaa identiteettiään suhteessa muihin (me/muut). Julia Kristevan mukaan toiseus perustuu ennakkoluuloon, mutta on sitä syvällisempää: toiseus on varmaa, kokemuksen kautta vahvistunutta tietoa (esim. Kristeva 1992). Toiseuden ero stereotypiaan voi tulla tunnesuhteen kautta: stereotyyppinen käsityskin perustuu kokemukseen, mutta toiseus sisältää voimakkaan emotionaalisen latauksen, jonka takia sitä on rationaalisin perustein vaikeampi muuttaa kuin stereotypiaa. Toiseus on ajattelumalli, skeema, havainnoille ja niiden tulkinnoille silloin, kun törmäämme ilmiöön tai henkilöön, jonka tiedämme erilaiseksi. (Lamminmäki­Kärkkäinen 2002, 72.)

Toiseus tuotetaan usein stereotyyppien kautta. Koska toiseus on meidän käsityksemme itsemme tai oman kokemuspiirimme ulkopuolella olevista asioista, sen luomiseen käytetyt stereotyypit kertovat enemmän tulkitsijan omasta kuin stereotypisoidusta vieraasta kulttuurista. Esimerkkinä vaikkapa mustalaismolli tai itämainen asteikko, jotka eivät pohjaudu todellisuuteen vaan meille vieraan musiikin representointiin omista lähtökohdistamme käsin. Tällaista toiseuttamista voidaan kutsua eksotismiksi (tai jopa muukalaisfetisismiksi, ks. Ahmed 2000, 5), jolloin sillä tarkoitetaan selkeimpien eroavaisuuksien, outouksien ja vieraiden piirteiden käyttö ja esiin tuominen stereotypioiden luomisen prosessissa suhteessa tulkitsijaan itseensä tai valtavirtaan ja valtakulttuuriin. Toiseus on myös paljon muuta kuin ihmisiä – se on paikkoja, maisemia (vaikka aavikot, sademetsät, paikalliset stereotypiat ylipäätään).

Olli Löytyn mukaan (2005, 181) toiseus on hyvä tutkimuskäsite, mutta se ei kuvaa kompleksista todellisuutta. Hyvä käsite se on siksi, että se auttaa toiseuttamisen mekanismien tunnistamisessa. Kun tämä toiseutta tuottava mekanismi tunnetaan, voidaan havaita, että toiseus ei ole ominaisuus vaan seuraus määrätynlaisista kohtaamisista ja näkemisen tavoista. Kun käsitettä käytetään huolellisesti analyysin välineenä, sen avulla voi muuttaa piintyneitä ja eriarvoisuutta tuottavia toiminta- ja esitystapoja.

Vieraus on terminä ongelmallinen, mutta viittaan tässä sillä johonkin kulttuurin osaan, joka on jotain muuta kuin enkulturaatioprosessin tai harrastuneisuuden kautta tuttua. Nykypäivän median, kuten YouTuben, välityksellä kaikki on kuitenkin saatavilla ja läsnä lasten ja nuorten arjessa, ja välillä nämä “vieraudet” läpäisevät arjen, kuten esim. tv­-sarjoissa, elokuvissa tai musiikkivideoissa esitetyt musiikkiin liittyvät representaatiot, ts. ei voida lopulta tietää, mikä kenellekin on tuttua ja mikä vierasta.

Stereotypioilla tarkoitetaan yleistyksiä. Stereotypia muodostuu joukosta tällaisia yleistyksiä, jotka liitetään johonkin tiettyyn ryhmään. Ryhmä määritellään vaikkapa sukupuolen, iän, kansallisuuden, etnisyyden tai muun vastaavan seikan perusteella. Stereotypioiden luominen on osaltaan luontevaa maailman kategorisointia, mentaalisten karttojen luomista siitä, miten me näemme maailman ja miten luovimme siinä sosiaalisissa kohtaamisissa. Stereotypiat nähdään silti usein epätarkkoina, sillä ne kuvaavat sosiaalista ryhmää tai kategoriaa homogeenisenä – tietyt piirteet, käyttäytymismallit, taipumukset tai mielenlaadut eristetään, poistetaan kontekstistaan ja osoitetaan sitten kaikille, joiden ajatellaan kuuluvan tiettyyn ryhmään. (Pickering 2001, 3–4.) Stereotyypit siis liioittelevat ja homogenisoivat piirteitä, joita pidetään luonteenomaisina tietylle sosiaaliselle ryhmälle ja toimivat yleistyksinä kaikille tähän ryhmään kuuluville. (ibid., 10.) Stuart Hallin mukaan stereotyyppistämisen käytäntö tarkoittaa sitä, että toisen representaatioissa kohteen ominaisuuksia pelkistetään ja sulautetaan yhteen (Hall 1999, 122).

Kun puhutaan esimerkiksi etnisyyteen liittyvistä stereotypioista, nousee usein esiin etnisyyteen liittyviä (usein rasistisista) yleistyksiä, kuten “afrikkalaisilla on rytmi veressä, mustalaiset ovat varkaita, suomalaiset ovat juoppoja ja alttiita itsemurhiin”. Toki on muistettava, ettei etnisyyttäkään ole yksinkertaista määritellä, vaikka se viittaakin syntyperän ja kulttuurin yhdistämiin yhteisöihin. Steve Fentonin (2003, 23) mukaan etnisyyttä voidaan luonnehtia kolmen määreen avulla: etninen ryhmä on kansallisvaltion sisäinen osajoukko, joka edustaa usein ei­-etniseksi oletettuun valtaväestöön verrattuna “toista”, mutta jonka erillisyys määrittyy yleensä kulttuuristen tekijöiden eikä niinkään fyysisen ulkomuodon vaikutuksesta.

Rodullistaminen on noussut viime aikoina Suomessakin julkiseen keskusteluun. Se tarkoittaa sitä, että ihmisryhmiä niputetaan rodun kaltaisiin ryhmiin ihonvärin, kulttuuristen piirteiden, uskonnon, kielen tai tapojen perusteella. Vaikkapa ihonvärin oletetaan tuottavan tietynlaisia käyttäytymismalleja. Toimittaja-bloggari Koko Hubaran Ruskeat tytöt –blogin ensimmäisessä kirjoituksessa sanotaan, että ”en ajattele olevani ruskea ennen kuin valkoiset ihmiset minua siitä muistuttavat”.

Rodullistaminen on noussut kuumaksi puheenaiheeksi erityisesti taiteen alalla. Hanna Järvinen kirjoittaa Toiseus 101 -kirjassa seuraavasti: ”Niin kauan kun eurooppalaistaustaisia esteettisiä arvoja pidetään neutraaleina, ne vahvistavat valkoiseksi rodullistettuja olettamia, joiden tähden ”aasialaisina” tai ”afrikkalaisina” nähdyt fyysiset piirteet eivät koskaan voi vastata näitä esteettisiä ideaaleja. Siksi on merkitystä sillä, että tanssijalle löytyy oman ihon väriset tanssitrikoot, tai että itsen näköinen ihminen on edes joskus se sankari. Jos emme tiedosta jo lapsena omaksumiemme mallien sisältämiä ennakkoluuloja, vanhempiemme ja opettajiemme puheita, meitä ympäröivää kuvastoa päädymme toistamaan ja toisintamaan niitä – menemään aidan ali myös matalassa kohtaa. Ja kuten aina, hegemonisesta asemasta hyötyvällä on suurin eettinen vastuu tiedostaa tämä asemansa ja tajuta antaa tilaa muille. Toiseuteen perustuva syrjintä ei koskaan ole vain yksilön kokemus vaan osoitus institutionaalisesta, systemaattisesta, historiallisesti muotoutuneesta rakenteellisesta ongelmasta, jolla toinen on potkittu hiljaiseksi. Vaikka kuinka tarkoittaisi hyvää, voi etuoikeutetun silti olla parempi muistaa olla myös hiljaa ja myöntää, ettei tiedä eikä ymmärrä, ei vaikka kuinka kokisi, että onhan minuakin joskus syrjitty.”

Monikulttuurisuus ja kulttuuri-identiteetti

Monikulttuurisuus väestöllisenä tosiasiana (eletty kokemus moninaisuudesta) on eri asia kuin monikulttuurisuuspolitiikka (tavoite hallita tätä moninaisuutta) tai multikulturalismi (ihmiset lokeroidaan etnisiin ja kulttuurisiin yhteisöihin, heidän tarpeensa ja oikeutensa määritellään näiden yhteisöllisten lokeroiden perusteella ja niitä käytetään poliittis-hallinnollisen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen – tuottaa kulttuurista rajavalvontaa ja pysähtyneisyyden puolustusta (Saukkonen 2016, 77). Eri maiden malleista maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kotouttamisesta ja sen toimivuudesta ollaan montaa mieltä. Encounters-hankkeessa ollaan paneuduttu nimenomaan Suomen nykytilanteeseen ja kotoutumisprosessin helpottamiseen – vaikka suuri osa turvapaikanhakijoista ei lopulta Suomeen ole voinut jäädäkään. Tavoitteena ei ole siis ollut ottaa kantaa viralliseen maahanmuutto- tai monikulttuurisuuspolitiikkaan vaan reagoida ns. väestölliseen tosiasiaan – turvapaikanhakijoiden suureen määrään ja siitä kumpuaviin mahdollisuuksiin sekä tarpeisiin.

Kulttuuri on pirstaloitunutta, ja puhuminen minkäänlaisista ”kansallisista kulttuureista” on yhä vaikeammin perusteltavissa (esim. Hall 2002, 45–56). Miksi eri maiden kansanmusiikki olisi oikea tapa lähestyä vieraita kulttuureja? Miten kansanmusiikki ylipäätään määritellään eri maissa? Kuinka moni suomalainen kokee kansanmusiikin olevan tärkeä osa omaa kulttuuri-identiteettiään? Nämä ovat kysymyksiä, joita varmasti jokainen musiikin opetustyössä toimiva joutuu miettimään, oli opetus erityisen monikulttuurista tai ei.

Turvapaikanhakijat tulevat useimmiten hyvin epävakaista oloista, jolloin kulttuurinen identiteetti voi olla jollakin tavoin hukassa – lähtömaan musiikki-instituutiot voivat olla tuhoutuneet ja eri ryhmien perinteet ovat voineet olla alistettuja tai vainottuja. Minkälaisella asiantuntemuksella me täällä Suomessa olemme auttamassa kulttuuri-identiteetin tukemista tai jopa uudelleen rakentamista? Mihin suuntaan ohjaamme ja minkälaisilla työkaluilla? Kansanmusiikki ei monelle ole kovin läheistä, sillä se voi edustaa jollekin alistavan valtakulttuurin musiikkia tai se voi edustaa menneisyyttä tai sellaista historiaa, jota ei tahtoisi tuoda omasta maastaan esille, saati sitten muistella sitä. Oman hankaluutensa kansanmusiikin käyttöön opetuksessa tuo se seikka, että monen turvapaikanhakijan lähtömaassa on kymmeniä, ellei satoja eri ryhmien kansanmusiikkeja, ja ryhmillä voi olla voimakkaita kulttuurisia ristiriitoja. Mitä näistä painotetaan, miten ristiriidat huomioidaan?

Encounters-hanke pyrkii nimensä mukaisesti ihmisten luontevaan kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen, samalla oppien eri kulttuureista. Tähän tavoitteeseen voi olla joskus vaikeaa sovittaa jo valmiiksi vaikeiksi koettuja kysymyksiä kulttuurista, alkuperästä ja kunkin oikeudesta tehdä ja harrastaa taidetta ja kulttuuria.

Kaikki tämä linkittyy yhteen etnomusikologian peruskysymykseen – mikä on kenenkin kulttuuria? Työskentely diasporayhteisöjen kanssa tuo ajatuksiin kulttuurin liikkuvuudesta, muuttumisesta ja autenttisuudesta uusia sävyjä.  Suomessa on kymmeniä vuosia harrastettu vaikkapa sambaa, erilaisia ”afrotansseja” tai flamencoa, ja suomireggae soi aika ajoin listojen kärjessä. Kuitenkaan näitä voimakkaasti yhteiskunnassamme läsnä olevia taide- ja harrastemuotoja ei lueta osaksi suomalaisen kulttuurin kaanonia, vaikka tosiasia on, että taiteellinen taso tai opetuksen laatu voivat täällä olla jopa korkeammalla tasolla kuin ”alkuperämaassa”. Lisäksi diasporassa voi tavata sellaisia musiikin tai kulttuurin muotoja, jotka ovat muualta jo hävinneet tai muuttuneet aikojen saatossa merkittävästi.

Encounters-hankkeen aikana törmäämme siis jatkuvasti kysymyksiin monikulttuurisuudesta ja suomalaisuudesta, autenttisuudesta, kunkin oikeudesta taiteeseen ja harrastamiseen, kulttuurisiin ristiriitoihin ja niistä selviämisiin, kulttuuriseen omimiseen, eksotismiin, haitallisiin stereotypioihin ja niiden purkamiseen, vähemmistöjen asemaan, turvapaikkapolitiikkaan ja niin edelleen. Encounters-hankkeessa tehdyn työn tavoitteena on ollut pyrkiä väistelemään ennalta annettuja määrittelyjä ja edesauttaa ihmisten luontaista kiinnostusta toisen ja vieraan kohtaamiseen sekä tarjota siihen välineitä.

Kotoutumistyön haasteita

Hankkeen aikana kohtasimme ja ylitimme monenlaisia haasteita. Yhtenä suurimmista haasteista oli se, että välillä olisi ollut hyvä, mikäli taiteilijoilla olisi ollut jonkinlaista koulutusta tai kokemusta sosiaalityöstä tai vaihtoehtoisesti taidetyöpajat ja kohtaamiset olisivat tapahtuneet moniammatillisessa yhteistyössä. Myös oman yksityisyyden hallitseminen on haasteellista, kun kohdatut ihmiset ovat helposti heti omia henkilökohtaisia Facebook-kavereita.

Encounters-hanke loi tilanteita, joissa taiteilijat olivat jonkinlaisessa auttavassa roolissa tai heiltä odotettiin sellaista. Myös työn ja oman yksityiselämän rajat hämärtyivät sellaisissa tilanteissa, joissa työntekijä tahtoi auttaa tai edistää turvapaikanhakijoiden asemaa tai tulevaisuutta yksityishenkilönä. Auttaminen on kuitenkin elämänmittainen projekti ja apua harvemmin tarvitaan vain yhden kerran, ja kun tämänkin hankkeen aikana on kohdattu tuhansia turvapaikanhakijoita, ovat työntekijöiden rajanvedot olleet välillä rankkoja heille itselleen. Keitä auttaa, vai auttaako ketään? Tämä liittyy hankkeen “exit strategyyn”, eli kuinka tämänkaltaisen hankkeen pystyy lopettamaan ilman, että on annettu vääränlaista toivoa tai lupailtu jotain sellaista, jota ei pysty omien henkilökohtaisten aikataulujensa takia pitämään? Eriarvoisuus nimenomaan ihmisten elämäntilanteissa korostuu niin, että turvapaikahakijat odottavat todella paljon avun antajalta, jos apua tarjotaan. Encounters-hanke on jättänyt nämä asiat pääosin työntekijöiden oman harkinnan varaan, joskin yhteisiä keskusteluja aiheesta käydään edelleenkin jatkuvasti. Lisäksi kotoutuminen alkaa todella vasta turvapaikanhakuprosessin jälkeen, joten siinä vaiheessa apua vasta todella kaivataan. Prosessin aikana toteutettu taidetoiminta voi tuntua suuren epävarmuuden alla turhalta tai toissijaiselta.

Kokemukset aikuisille suunnatuista työpajoista olivat pääsääntöisesti hyviä, mutta näissä tapaamisissa kohdattiin myös haasteita. Aikuisten kanssa toimiessa osalla kursseista oli vaikeaa saada ihmiset sitoutumaan säännöllisesti kursseilla käymiseen. Lyhytkestoiset video- ja savityökurssit onnistuivat hyvin. Kitararyhmä on myös ollut todella sitoutunut, he ovat opiskelleet säännöllisesti nyt kaksi lukukautta (2016–2017). Myös naiset sitoutuivat melko hyvin käymään kantele-laulu kurssilla yhdessä kunnassa.

Sen sijaan sirkuskurssilla ja draamakurssilla oli suuria ongelmia ihmisten sitoutumisen asteen kanssa. Draamakurssi eräällä paikkakunnalla lopetettiin kesken kaiken (tämän kurssin sitoutumiseen varmasti vaikutti myös ramadan-ajan paasto). Työväenopiston kanssa järjestetty sirkuskerho miehille ja naisille sujui hyvin, mutta kurssin osallistujat vaihtelivat siellä joka kerta. Kävijöiltä tuli myös jonkin verran palautetta, että he haluaisivat myös tavata paikallisia ihmisiä ilman mitään aktiviteettia.

Eräällä paikkakunnalla naisten kantele- ja laulukurssi alkoi todella hyvin, mutta kurssin lopuksi kohtasimme ongelmia naisten aviomiesten taholta, koska naisten oikeus soittaa ja laulaa kyseenalaistettiin. Kurssille osallistui vain afganistanilaisia naisia, ja heidän kotimaassaan osalta naisilta on tällä hetkellä ehdottomasti kielletty sekä laulu että tanssi. Naisten kanssa keskustelujen kautta tuli ilmi, että se saavatko naiset laulaa tai tanssia, vaihtelee paljon riippuen heidän asuinpaikastaan, perheestä ja suvusta. Lisäksi huolta oli siitä, että mikäli turvapaikanhakijat palautettaisiin kotimaahansa, voisi joku siellä nähdä harjoituksista tai esityksestä tallennetun valokuvan tai videon, jossa tanssitaan tai harrastetaan musiikkia. Tämä voisi johtaa suuriin ongelmiin ja jopa hengenvaaraan.

Tanssiessa oli näin ollen mentävä pieneen huoneeseen, josta verhot suljettiin tiukasti, ettei kukaan näkisi tanssia. Opetellun laulun esittäminen yleisön edessä oli myös täysi lopulta mahdottomuus, vaikka aluksi naiset varovaisesti tähän suostuivat (ja olivat jopa innoissaan asiasta).

Naisille järjestettävässä toiminnassa on paljon haasteita sen suhteen, mitä naiset voivat tehdä ja mitä eivät. On tietysti hyvä yrittää hieman murtaa näitä rajoja ja rohkaista naisia tekemään asioita, jotka ovat Suomessa sallittuja naisille. Tässä on silti syytä olla varovainen, jotta ei saata naisia ongelmiin oman perheensä keskuudessa.

Kaikista suurin haaste näillä aikuisille suunnatuilla kursseilla oli kuitenkin saada paikallisia asukkaita mukaan kursseille. Tämä tuntui olevan lähes mahdotonta. Ainoat suomalaiset, jotka kävivät kursseilla, olivat muutenkin aktiivisia turvapaikanhakijoiden kanssa vapaaehtoistoiminnan parissa, eli uusia ihmisiä emme saaneet houkuteltua kunnissa mukaan. Uusien ihmisten rekrytoiminen tällaisille kursseille olisi vaatinut sinnikästä työtä kunnassa eikä meillä ollut hankkeen puitteissa resursseja eikä kontakteja tähän.

Yhteisten taidekurssien järjestäminen kunnan asukkaille ja vastaanottokeskuksen asukkaille vaatisi paikallisen toimijan aktiivista mukanaoloa ja pitkäjänteisempää toimintaa. Aikuiset eivät tunnu ottavan itselleen uutta harrastusta hetken mielijohteesta kesken lukuvuotta, joten tällaisen toiminnan rakentaminen vaatisi pitkäjänteistä työskentelyä kunnissa.

KOTOUTTAVAT TAITEEN OPETUSMETODIT

Encounters-hankkeen aikana Uulu keskittyi omimpaan osaamisalueeseensa eli musiikkiin. Hankkeessa työskenteli myös muiden alojen taiteilijoita (mm. sirkus, kuvataide, valokuva-ja videotaide, kirjallisuus sekä muita muusikoita kuin Uulun työntekijät) sekä tutkijoita ja opettajia,  yhteensä n. 50 henkeä. Kaikilla taiteenaloilla on kehitetty erilaisia metodeja, jotka tukevat kotoutumista. Alla olevien linkkien ja hankkeiden kautta pääset tutustumaan erilaisiin kotouttaviin taiteen opetusmetodeihin.

  • Uulun yhteisösävellysmetodeihin pääsee tutustumaan parhaiten Voimaa taiteesta -hankkeen julkaisun kautta (sivut 57–65): http://www.voimaataiteesta.fi/uploads/pdf/Voimaa_taiteesta.pdf. Näitä yhteisösävellysmetodeja on käytetty menestyksekkäästi työskentelyssä kaiken ikäisten kanssa – sananmukaisesti vauvasta vaariin – kattaen neuvoloissa järjestettävät laulu-, loru- ja liiketyöpajat, päiväkotien musamestarit, kouluissa toteutettavat biisinikkarit ja ikäihmisten kanssa tehtävät laulunloihtija-työpajat. Kaikki nämä konseptit lähtevät itse tekemisen ajatuksesta, jolloin asiakas pääsee tutustumaan säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen ohjaajien avustuksella.
  • Laulamista on käytetty menestyksekkäästi kielenopetuksen välineenä. FT Jenni Alisaaren väitöskirjassa havaittiin, että laulaminen on tehokas opetusmenetelmä kielen opettamisessa. Alisaari havaitsi väitöstutkimuksessaan myös, että niin opiskelijat kuin opettajatkin suhtautuvat laulamiseen opetuskeinona hyvin positiivisesti. Siitä huolimatta suomen kielen opettajat eivät käytä laulamista opetuksessaan juuri lainkaan. Väitöskirjaan (englanninkielinen) voit tutustua tästä: https://www.doria.fi/handle/10024/128287.
  • Hoilaillen-hankkeessa kehitetään suomen kielen ja kulttuurin opetusta laulaen sekä järjestetään koulutusta suomen kielen opettajille, jotka toimivat S2opettajina tai vapaaehtoiskentällä suomen kielen ohjaajina. http://terratori.fi/hoilaillen-hanke/
  • Kepeli – Kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä -hankkeessa kehitetään maahanmuuttajaryhmiä ohjaaville innostavia harjoitteita. Niiden tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttajien yhteiskuntatietoutta, hyvinvointia ja suomen kieltä. Materiaalia voi käyttää myös erilaisten opiskelijaryhmien kohtauttamisessa. http://kepeli.metropolia.fi/
  • TALK on Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kielten opetukseen perustettu työpajamenetelmä. Työpajoja ohjaa tanssitaiteilija yhteistyössä kielten opettajan kanssa. Työpajat tarjoavat toiminnallisia, liikkeeseen perustuvia tapoja kielten opiskeluun. http://www.zodiak.fi/talk/
  • Kotio-projekti: Kotiossa toivotetaan Hämeenlinnan ja Forssan alueella asuvat, kotoutumispolkunsa alussa olevat maahanmuuttajataustaiset nuoret lämpimästi tervetulleeksi kotiin. Nuoret osallistuvat taidetoimintaan, jonka avulla syvennetään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, vahvistetaan kielitaitoa ja lisätään työelämävalmiuksia, sekä pohditaan omien juurien merkitystä ja kulttuurista identiteettiä. Lisäksi toiminnassa rakennetaan yhteyksiä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorten välille yhteisillä taidetempauksilla. http://www.nuori.fi/toiminta/kotio/
  • Monessa mielessä -monitaideprojekti työttömille maahanmuuttajanuorille. Tässä soveltavan taiteen projektissa tutkittiin itseilmaisua monitaiteellisin keinoin. www.nuori.fi/projektit/monessa_mielessa/
  • Sami Alanne on koulutukseltaan musiikkipsykoterapeutti, psykodynaaminen psykoterapeutti, musiikkiterapeutti ja musiikkipsykoterapian kouluttajapsykoterapeutti. Peruskoulutukseltaan hän on musiikin tohtori ja filosofian maisteri. Hänellä on pitkä kokemus musiikkiterapiasta, musiikkipsykoterapiasta ja psykiatrisesta kuntoutuksesta. Sami Alanne teki väitöskirjan ajankohtaisesta aiheesta pakolaisten musiikkipsykoterapiasta (2010). Alanne tarjoaa mm. musiikkiterapiaa sekä psykoterapiaa ja hänen kokemuksensa ja näkemyksensä esimerkiksi pakolaisten traumojen kohtaamisesta ovat tärkeitä. http://www.apolloterapiapalvelut.fi/
  • HeSeTan Together-ryhmä: HeSeTan Pakolaisavun kanssa koulutettujen vertaisohjaajien Kirsin ja Boodin kanssa aloitettu Together-ryhmä on ensimmäinen Suomeen perustettu tukiryhmä lhbtiq-turvapaikanhakijoille ja -pakolaisille. Se kokoaa viikoittain 8-12 turvapaikanhakijaa ja pakolaistaustaista yhteiseen iltaan. http://www.heseta.fi/turvapaikanhakijoista

ARTIKKELIT & JULKISUUS

Internet-sivut ja somekanavat

Hankkeelle perustettiin heti sen alkuvaiheessa Facebook-sivu osoitteeseen https://www.facebook.com/encounterskohtaamisia, jossa hanketta pääosin pidettiin esillä sosiaalisen median maailmassa. Myös Uulun muilla sometileillä (Twitter, Instagram) käytettiin hashtagia #encounters.

Nettisivu avattiin aluksi osoitteeseen www.encounters.fi ja siirrettiin myöhemmin osoitteeseen www.uulu.fi/encounters.

Uulun SoundCloud-tili löytyy osoitteesta https://soundcloud.com/uulu/tracks. Kappaleista suuri osa on Encounters-hankkeen aikana tuotettuja.

YouTube-tiliä voi tutkailla osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UC83WLulO_P4BscFJCl1pO0A/videos?view=0&sort=dd&shelf_id=0. Sieltä löytyy mm. Encounters-hankkeen aikana Siilinjärven videotyöpajoissa tehtyjä videoita ja klippi Väinö Västäräkin matkassa -satuseikkailusta.

Artikkelit

Hankkeen aikana kirjoitimme ja julkaisimme seuraavat artikkelit:

Aaltonen, Lari & Käppi, Petra 2016. ”Musiikillisilla kohtaamisilla toiseuden pelkoa vastaan”. Musiikin suunta 1/2016.

Aaltonen, Lari & Käppi, Petra 2016. ”Encounters – kohtaamisia taiteen parissa”. Kansanmusiikki 3/2016.

Esitelmät ja luennot

Käppi, Petra 2016. “Encounters – Kohtaamisia”. Music Rights for All -seminaari, Kirjasto 10, Helsinki 28.4.2016.

Aaltonen, Lari 2016. ”Musiikki valjastetaan kotouttajaksi – turvapaikanhakijoiden, musiikin ja soveltavan etnomusikologian kohtaamisia”. Suomen Musiikintutkijoiden 20. symposium, Joensuun yliopisto, 12.5.2016.

Aaltonen, Lari 2016. ”Encounters – Kohtaamisia”. GMC research session, Maailman musiikin keskus, Helsinki 24.5.2016.

Käppi, Petra 2016. “Encounters-hankkeen kuulumisia”. Säätiöpäivä, Tampere 1.10.2016.

Aaltonen, Lari 2016. ”Musiikillisia kohtaamisia ja soveltavaa etnomusikologiaa”. Etnomusikologia rasismia vastaan -seminaari (HY/SES), Helsingin yliopisto 13.10.2016.

Aaltonen, Lari 2016. ”Encounters – Kohtaamisia”. Music and Migration (SES), Kallion kirjasto, Helsinki 11.11.2016.

Aaltonen, Lari 2017. ”Kulttuurisista kohtaamisista”. Encounters-koulutus, Kulttuuriosuuskunta Uulu, Tampere 17.2.2017.

Mediajulkisuus

Hankkeesta on myös kirjoitettu useissa lehdissä sekä valtakunnan- että paikallistasolla, kuten:

  • Aamulehti 15.12.2015 ”Musiikki auttaa maan tavoille”. Toimittaja Pirjo-Liisa Niinimäki.

Encounters-hanke kotoutumistyössä

Hankkeen aikana saamamme palaute on ollut hyvää ja työpajat ja tapahtumat ovat olleet järjestäen onnistuneita. Hanke toteutti erinomaisesti ydinajatustaan eli auttoi kohtaamisten luomisessa ihmisten välillä. Lyhyetkin kohtaamiset auttoivat siihen, että ihmiset tulivat toisilleen tutummiksi. Hankkeen aikana kirkastui myös usko siihen, että taiteella on suuria käyttömahdollisuuksia kotouttavissa prosesseissa. Ihmisiä on helppo tuoda yhteen taiteen avulla erilaisten tapahtumien kautta. Taiteen avulla voidaan myös luoda yhdistäviä kokemuksia ihmisten välillä, joilla ei ole yhteistä kieltä. Taiteella on taiteen tekijälle ja taiteen kuluttajalle paljon terapeuttisia vaikutuksia ja näitä terapeuttisia vaikutuksia voi käyttää hyvin hyödyksi kotoutumisessa ja traumojen kohtaamisessa.

Hankkeen toteuttamisaikana Suomessa alettiin myös kehittää erilaisia kielenopetusmetodeita, jotka hyödyntävät taidetta. Järjestämässämme Encounters-koulutuksessa oli luentoja ja työpajoja laulun, sirkuksen ja tanssin avulla kielen opettamisesta ja siellä esiteltiin myös erilaisia materiaalipaketteja draaman kautta kielen opettamisesta. Kielen opettaminen maahanmuuttajille onkin ehkä yksittäinen suurin mahdollisuus, jossa taiteilijoilla voi olla paljon annettavaa tulevaisuudessa Suomessa.

Haasteet hankkeen aikana liittyivät omien työntekijöiden työmetodien päivittämiseen, traumojen kohtaamiseen turvapaikanhakijoita kohdatessa sekä eri kokonaisuuksien koordinoimiseen vierailla paikkakunnilla uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Haasteista selvittiin hankkeen aikana hyvin, ja pystyimme päivittämään paljon myös oman henkilöstömme työmetodeita ja osaamista.

Kulttuuriosuuskunta Uulu jatkaa Encounters-toimintoja omassa työssään monella tavalla. Uulu on mukana isossa Lasten ja nuorten säätiön uudessa Kotio-hankkeessa, joka alkaa heinäkuun lopulla 2017 Hämeenlinnassa ja Forssassa. Kotio-hankkeessa opetetaan suomen kieltä taiteen avulla Tavastiassa ja Faktiassa valmistavissa aikuiskoulutuksissa.

Uulu on hakenut myös rahoitusta turvapaikanhakijoille suunnattuihin stipendipaikkoihin omassa musiikkikoulussamme (tätä toteutimme jo lukuvuonna 2016–2017) ja avointen harrastuskerhojen pyörittämiselle Uulun tiloissa. Nämä harrastuskerhot on suunniteltu tamperelaisille ja turvapaikanhakijoille. Kokeilimme konseptia Encounters-jamien avulla Kulttuurikeskus Uulussa talvella 2017, ja saimme siitä positiivisia kokemuksia.

Syksyllä 2017 toteutetaan myös Taiken apurahan turvin kirjastokonserttisarja Pirkanmaalla, jossa turvapaikanhakijoita ja kunnan muita asukkaita tuodaan yhteen kirjastokonserteissa.

Tampereella on syntynyt paljon kotouttavaa taidetoimintaa, jota Tampereen kaupunki ja eri kulttuuritoimijat pyörittävät. Uulu on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä ja synnyttämässä tätä toimintaa. Tampereella tilanne on siis työn jatkuvuuden kannalta hyvä. Lammilla ja Akaassa turvapaikanhakijoita alkoi myös käydä säännöllisesti perhekerhoissa. Jyväskylän kirjastosta kerrottiin, että turvapaikanhakijoita oli alkanut käydä kirjastossa ja myös Kolarissa käynti kirjastossa auttoi turvapaikanhakijoita käyttämään kirjaston palveluita jatkossakin (Kolarin vastaanottokeskus tosin suljettiin 2016 vuoden lopussa).

Kaikkiin isompiin ja kauemmin pystyssä olleisiin vastaanottokeskuksiin, joissa vierailimme hankkeen aikana, oli syntynyt jo aiemmin jonkinlaista vapaaehtoistoimintaa. Yleisimmät olivat lasten muskarit, miesten jalkapallokerhot ja joissakin paikoissa naisille oli järjestetty ohjattua  jumppaa. Vapaaehtoisten järjestämänä on syntynyt myös omaehtoista taide- ja kulttuuritoimintaa ainakin Kiteellä, Raaseporissa, Siilinjärvellä ja Kihniössä, osa näistä Encounters-hankkeen myötävaikutuksella.

Encounters-hanke oli selkeästi mukana tässä positiivisessa aallossa, jossa vastaanottokeskuksiin luotiin pysyvää vapaaehtoisten pyörittämää toimintaa. On kuitenkin mahdotonta varsinaisesti ottaa kunniaa näistä eri puolille Suomea syntyneistä pysyvistä toiminnoista. Encounters-hanke varmasti toimi yhtenä toiminnan syntymistä tukevista tekijöistä, mutta kaikista tärkein tekijä vastaanottokeskusten liepeillä tapahtuvassa toiminnassa tuntuu kuitenkin olevan sekä kuntalaisten että turvapaikanhakijoiden oma aktiivisuus.

Uululla on ollut merkittävä rooli hankkeen aikana positiivisen ilmapiirin luomisessa. Hanke näkyi aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, ja monet vastaanottokeskuksen työntekijät ovat seuranneet hanketta myös somessa. Hankkeen merkittävä anti on ollut myös metodien kehittäminen ja koulutuksen tarjoaminen ohjaajille ja opettajille. Uulun järjestämä ‘Kotouttavat taiteen opetusmenetelmät” -koulutus sai niin hyvää palautetta, että tulemme tarjoamaan koulutusta myös jatkossakin. Uulu on hakenut rahoitusta koulutusten järjestämiseen eri puolilla Suomea OKM:ltä. Tällaisten koulutusten kautta hankkeen aikana opittuja asioita voidaan levittää eri puolille Suomea tehokkaasti opettajille, vastaanottokeskuksen työntekijöille sekä muille kotoutumisen kanssa työskenteleville ihmisille, taiteilijoita unohtamatta.

Uulun Encounters-hanke loi myös hyvää verkostoa paikallisiin taide- ja kulttuurityöntekijöihin eri puolilla Suomea. Hankkeen aikana yhteistyötä eri paikkakunnilla tehtiin n. 50 eri alan taiteilijan kanssa. Näihin lukeutuvat tapahtumien esiintyjät, työpajojen ohjaajat, kouluttajat sekä dokumentointia tehneet valo- ja videokuvaajat.

Turvapaikanhakuprosessissa ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat merkittäviä. Jos turvapaikanhakija saa alkuaikoina positiivisia kokemuksia, auttaa se tulevaisuuden hahmottamisessa ja luo uskoa tulevaisuuteen. Siksi hyvien kokemusten tarjoaminen on tärkeää myös vastaanottokeskusarjessa. Encounters-hanke onkin ollut varsinaisen kotoutumistyön sijaan enemmän henkeä nostattava hanke, ja lyhytkestoisena projektina varsinainen kotoutumistyöhön tähtäävä toiminta onkin ollut pienessä osassa. Lapset oppivat nopeasti kieltä musatyöpajoissa, mutta aikuisten kanssa toimiminen monimutkaisempaa, vaikkakaan hankkeesta ei jäänyt työntekijöille negatiivista kuvaa ja työ on tuntunut merkitykselliseltä.

Hankkeen haasteita purkaessa ja analysoitaessa on muistettava, että konfliktitilanteissa – joita tämänkin hankkeen aikana on jonkin verran ollut – osapuolet myös oppivat paljon toisistaan ja toistensa kulttuureista ja käyttäytymismalleista. Hankkeen aikana olemme päätyneet siihen, että tulijoita on syytä ohjata tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ja haastaa tarvittaessa heidän vanhoja, suomalaisen yhteiskunnan kanssa risteäviä toimintamallejaan, mutta on silti oltava varpaillaan siinä, että ketään ei saateta väkivallan uhan alle. Samaten on tärkeää koko ajan varmistaa, että asiat tapahtuvat osallistujien omasta tahdosta ja kaikki tietävät, mitä esimerkiksi työpajoissa on tapahtumassa ja he saavat itse päättää osallistumisestaan. Toisaalta, vaikka pitää haastaa kulttuureja ja rooleja, on oltava herkkä siitä, ettei pyri haastamiseen kaikkein rajuimpia esimerkkejä esim. suomalaisesta kulttuurista, sillä kaikissa kulttuureissa on uskonnollisia tai seksuaalisia tabuja, joiden käsittely on haastavaa ja vaatii aikaa ja luottamusta. Toisaalta ei saa yksipuolisesti päättää toisen puolesta heidän tabuistaan, kuten esimerkiksi siitä, saako islaminuskoisia tutustuttaa suomalaiseen jouluperinteeseen.

Kaikessa taidetoiminnassa on myös hyvä varmistaa, että siihen on koko yhteisön tuki. Esimerkiksi Sirkus Magenta on pakolaisleirillä toimiessaan puhunut paljon yhteisön vanhimpien naisten kanssa hakien tukea toiminnalleen ja tällä varmistaneet, että kenellekään ei tule yllätyksenä sirkuksen metodit tai tavoitteet.

Islamofobian vallatessa yhä enemmän alaa Suomessakin, on hyvä silti muistaa, että maailmassa on paljon valtioita, joissa on useita valtauskontoja. Ihmiset eri puolilla ovat sopeutuneet elämään moniuskontoisessa valtiossa ja se voi olla ihan luontevaa ja jokapäiväistä eikä välttämättä johda minkäänlaisiin konflikteihin.

Kaiken kaikkiaan jos haluaa jotain selkeitä tuloksia kohtaamisessa ja ihmisten yhdistämisessä on tärkeää, että tulee toimeen myös “vastapuolen” kanssa. Lähestymistapa pitää yrittää pitää mahdollisimman objektiivisena eikä toisin ajattelevia saa haukkua tai sulkea heitä keskustelun ulkopuolelle. Rasismi-sanan käyttö on monesti riskialtista, koska se saa ihmiset puolustuskannalle. Vaikka ihmisillä on pelkoa ja ennakkoluuloja, nimittely voi johtaa siilipuolustukseen, jolloin todellinen keskusteluyhteys on vaikeampaa saavuttaa.