Uulun soitinkokoelma

Soitinten luokittelu ja jaottelu alalajeihin on tärkeää varsinkin silloin, kun niistä tehdään tutkimusta. Eri puolilla maailmaa on silti aina ollut toisistaan poikkeavia soitinten luokittelujärjestelmiä. 1900-luvun alussa Curt Sachs ja Erich M. Hornbostel kehittivät globaalin, soittimen akustisiin ominaisuuksiin perustuvan systeemin, joka on edelleenkin monin paikoin käytössä paremman luokituksen puutteessa. Uulun soitinkokoelman luokittelussa on käytetty tämän järjestelmän neljää pääluokkaa, jossa ensisijaisena luokitteluperusteena on se, miten äänen tuottava värähtely synnytetään. *

Aerofonit (ilmasoittimet): Värähtelijänä toimii ensisijaisesti ilma. Värähtelyn muodostaa tuuli tai puhallus putkeen tai pylvääseen. Soittimia mm. huilut, pillit, trumpetit, sarvet, torvet ja lehdykkäsoittimet.
Idiofonit: Soittimen kiinteä materiaali synnyttää äänen ilman pingotettua kalvoa tai jännitettä. Soittimia mm. helistimet, symbaalit, gongit ja ksylofonit.
Kordofonit (kielisoittimet): Ääni tuotetaan värähtelevän kielen avulla. Kiinteiden tukipisteiden väliin on pingotettu yksi tai useampia kieliä. Usein ääntä vahvistetaan kaikukopalla, jossa ilma värähtelee suljetussa tilassa. Soittimia mm. viulut, sitrat, harput, luutut.
Membranofonit (rummut): Kireäksi pingotettu kalvo synnyttää äänen. Soittimia mm. kaikki kalvolla päällystetyt rummut.

* Apuna on käytetty Hornbostel & Sachsin artikkelia ”Systematik der Musikinstrumente. Ein Versuch.” Zeitschrift für Ethnologie, 4 ja 5: Jahrgang 1914, sivut 553-590 ja etnomusikologian professori Timo Leisiön siitä tekemää suomennosta: ”Luonnollisten soitinten luokitusjärjestelmä”. Musiikki no. 1-4, 1974.