Kulttuuriosuuskunta Uulun soitinkokoelma on yksi maamme laajimmista. Kokoelmaan kuuluu satoja opetus-, tutkimus- ja esiintymiskäyttöön hankittuja soittimia maailman eri kolkista. Kokoelman erityispiirteenä mainittakoon sen erinomainen maantieteellinen kattavuus Tyynenmeren saarilta Siperian tundralle, Etelä-Amerikasta Afrikan eteläkärkeen ja edelleen Pohjois-Amerikan intiaanisoittimiin.
Soitinkokoelman soittimet ovat kertyneet ympäri maapalloa tekemiemme kenttätyömatkojen yhteydessä, ostamalla soittimia maailman soitinrakentajilta ja Suomessa vierailevilta muusikoilta sekä lahjoituksin. Lisäksi Uulun oma suomalaisiin perinnesoittimiin erikoistunut soitinrakentaja Juhana Nyrhinen on valmistanut kokoelmaamme laajan valikoiman suomalaisia tai suomensukuisten kansojen perinnesoittimia.
Lähestulkoon kaikki Uulun soittimet on tarkoitettu soitettavaksi, ja ne kiertävätkin ohjaajiemme ja esiintyjiemme mukana ympäri Suomea ja ulkomaitakin erilaisissa tilaisuuksissa. Erityistä huomiota soittimet saavat esimerkiksi soitinradoissa, joissa Uulun ohjaajat esittelevät soittimia suuremmallekin yleisölle.
Suurta osaa soitinkokoelmasta on myös mahdollista vuokrata erilaisiin tarkoituksiin. Muusikot voivat vuokrata Uululta levytyssessioihinsa esimerkiksi Siperian hantien kujep -kehärummun tai Uuden-Seelannin maorien putatara -simpukkatrumpetin. Uulun soittimia voi vuokrata myös erilaisiin näyttelyihin tai teatteriesityksiin.
Mikäli sinulla on tarvetta erikoisemmalle instrumentille, tarkista sellaisen saatavuus tästä tietokannasta ja ota sitten yhteyttä, sillä meillä saattaa olla juuri etsimäsi äänilähde!



.jpg)