Kuorot
Tampereen ihankaikkinen kuninkaallinen tuomiokuoro (Tuomiokuoro)
Tuomiokuoro ei ota vastaan uusia laulajia syyskaudella 2023. Uusien laulajien ilmoittautuminen avautuu keväällä 2024.
Kansanmusiikki-, maailmanmusiikki- ja improvisaatiopainotuksilla alkava kuoro, joka on tarkoitettu jo paljon laulu- ja esiintymiskokemusta keränneille kultakurkuille. Tarkoitus on muodostaa kunnianhimoista ohjelmistoa rakentava esiintyvä ryhmä, jossa pääsee haastamaan omaa muusikkouttaan ja kehittämään sekä henkilökohtaisia taitojaan että laajentamaan omia ryhmäroolejaan. Pyrkimys on räätälöidä ohjelmistoa ryhmän mukaan ja antaa tilaa sekä yksilöillä jo olemassaoleville taidoille että kehittää yhteinen puksuttava rytmikone, jonka saundien kirjo sivelee ja selättää. Ei pääsykokeita.
Ota yhteyttä rehtoriin mikäli laulukokemuksesi taso mietityttää: rehtori@uulu.fi.
Kuoronjohtajana Petra Poutanen.
Väki
Väki on vuonna 2019 perustettu, kansan- sekä kevyen musiikin pääsykokeeton sekakuoro, jolla on taiteellista kunnianhimoa ja sisällöllistä särmää. Syyskuussa 2023 ensi-iltansa saaneessa esityksessä Kalliolle, kukkulalle, sillan alle Väki laulaa rivien väleihin jäävistä sosiaalisista ilmiöistä: osattomuudesta ja irrallisuudesta. Ajoittain painavista aiheistaan huolimatta Väki on kupliva ja kevyt kuoro.
Jatkuvina tavoitteina kuorossa ovat muiden muassa henkilökohtaisten taitojen vahvistus, oman roolin löytäminen ryhmässä, musiikillisten elementtien hahmottaminen, kommunikoivan muusikkouden etsintä ja yhteinen musiikillinen vastuunkanto sekä valmiiden kappaleiden että kuoroimprovisaation työkalujen kautta.
Kuoro on pääsykokeeton, mutta uusilta Väkiläisiltä odotetaan kuitenkin jonkin verran laulu/musiikkikokemusta.
Kuoronjohtajana toimii Petra Poutanen.

